Keskiviikkona 1.8. Meksikon suurlähetystöllä järjestettyyn värikkääseen mielenosoitukseen osallistui noin 120 ihmistä. Puheiden lisäksi mielenosoituksessa oli Guelaguetzan hengessä runsaasti taidetta. PAND Taiteilijat Rauhan Puolesta esitti performanssin maissin jumalattaresta, meksikolainen bändi Polka Madre soitti ja Sibone Oroza esitti oaxacalaisia lauluja espanjaksi ja zapoteekiksi. Mielenosoituksen yhteydessä suurlähetystöön luovutettiin 12 järjestön allekirjoittama vetoomus, joka vaati Meksikon hallitusta kunnioittamaan ihmisoikeuksia.
1.8. tuli myös kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun kaksituhatta naista valtasi Oaxacassa rauhanomaisesti ja menestyksekkäästi hallituksen TV- ja radioaseman. Valtaus kesti kolme viikkoa ja siitä lähti liikkeelle APPO:n naisjaoston COMO:n toiminta, joka on edelleen aktiivista. Viva la COMO!
Uutiset poliisien väkivaltaisesta hyökkäyksestä Guelaguetza Popularin kimppuun herättävät vihaa ja surua. Ne myös osoittavat taas kerran, että Oaxaca ei ole palannut normaalitilaan. Väkivalta, ihmisoikeusloukkaukset ja valtion terrori jatkuvat, ja niistä huolimatta jatkuu myös vastarinta. Minulle henkilökohtaisesti erityisen huono uutinen oli, että yksi pidätetyistä oli ystäväni Oaxacasta, Silvia Hernandéz. Silvia on sosiologian opiskelija, joka toimii VOCAL –ryhmässä. (Voces Oaxaqueñas Construyendo Autonomía y Libertad) VOCALin tavoitteena on säilyttää Oaxacan vastarintaliike epähierarkkisena ja puolueista riippumattomana, ja luoda autonomiaa Oaxacassa. VOCAL tukee Oaxacan autonomisten ja vastarintaa tekevien kylien taisteluita ja on järjestänyt kulttuuritapahtumia ja mielenosoituksia.
Oaxacalibre-nettisivulla olevassa haastattelussa Silvia kertoo pidätyksestään. Hän oli 16.7. paikalla Guelaguetza Popularissa tekemässä tutkimusta, kun hänet ja useat muut ihmiset pidätettiin bussipysäkillä. Silvian kysyessä pidätyksen syytä poliisit alkoivat pahoinpidellä häntä. Matkalla vankilaan poliisit peittivät Silvian kasvot, talloivat hänen selkäänsä ja käsiään. Pidätettyjä uhkailtiin katoamisella ja tappamisella. Heille ei kerrottu minne heidät viedään, ja vasta myöhemmin selvisivät keksityt syytteet tuhopoltosta. Uhkailut, väkivalta ja seksuaalinen nöyryytys jatkuivat pidätyksen aikana. Lääkärit kävivät katsomassa pidätettyjä, mutta eivät antaneet minkäänlaista hoitoa tai lääkitystä loukkaantuneille
Valitettavasti Silvian tarina on tyypillinen esimerkki siitä, mitä pidätys Oaxacassa tarkoittaa. Hyvä uutinen on, että Silvia vapautettiin muutama päivä sitten. Hänellä on vielä oikeusprosessi edessään, mutta hänen tapauksessaan pidätys ei tarkoittanut vuosien vankeutta.
Haastattelussaan Silvia sanoo myös, ettei Oaxacan liike missään vaiheessa lakannut, vaikka repressio pakotti sen ottamaan tauon. Guelaguetza Popular yhdisti jälleen ihmisiä. Kuten edellisenä vuonna, ihmiset liittyivät yhteen vastustamaan kulttuurinsa kaupallistamista. Tämä ilmeisesti pelotti hallitusta, joka käytti massiivista väkivaltaa ja repressiota peittääkseen sen tosiasian, ettei oaxacalaisten liike ole kontrolloitavissa.
Oaxacassa ollessani haastattelin itse Silviaa ja useita muita Oaxacan liikkeeseen osallistuneista ihmisiä heidän kokemuksistaan. Kun ihmiset alkoivat kertoa tarinoitaan, puheelle ei ollut tulla loppua. Ihmisten rohkeus teki vaikutuksen - rohkeus, jonka takana on varmuus siitä, että heidän taistelunsa on oikeutettu, ja nyt on aika taistella. Ihmiset, joita on vuosikausia hallittu pelolla, eivät enää suostuneet olemaan hiljennettyjä alamaisia.
Ihmisten kertomuksissa toistui näkemys siitä, että Oaxacan konfliktin taustalla on syvään juurtuneita yhteiskunnallisia ongelmia - köyhyys, korruptio, väkivaltainen ja autoritäärinen hallinto, jolla ei ole legitimiteettiä eikä omien kansalaistensa luottamusta. Ongelmat tiivistyivät nykyiseen kuvernööriin Ulises Ruiziin ja hänen hallitukseensa, joiden erosta tuli liikkeen tärkein vaatimus. Ihmiset kuitenkin korostivat, että Ulises Ruizin korvaaminen toisella samanlaisella hallitsijalla ei riitä, vaan tavoitteena on kokonaan toisenlainen hallinto, jossa kaikki pystyvät osallistumaan päätöksentekoon - jossa oaxacalaiset hallitsevat itse itseään.
Muutaman kuukauden ajan heidän pyrkimyksensä olivat todellisuutta. Kaupungin keskusta, hallintorakennukset ja radioasemat olivat liikkeen hallussa. Oaxaca toimi ilman hallintoa tai viranomaisia. Näiden kuukausien ajan kaupungissa vallitsi myös poikkeuksellinen yhteisöllisyys. Mielenosoittajat ja lakkoilevat opettajat istuivat keskustan kaduilla, ja heitä tukevat kaupunkilaiset toivat kahvia ja ruokaa jaettavaksi ilmaiseksi. Naapurustot järjestäytyivät ja naapurit tutustuivat toisiinsa. Kadut täyttyivät musiikista, taiteesta ja spontaaneista kohtaamisista. Taistelu avasi tiloja jakaa kokemuksia vuosikausia jatkuneesta sorrosta, ja myös tiloja jakaa unelmia ja puhua muutoksesta.
Ihmisten kertomuksista tuli myös esiin, miten tämä taistelu on antanut heille mahdollisuuden ottaa elämänsä omiin käsiin. Kotiäiti, joka on kasvatettu uskomaan, että naisen rooli on olla hiljaa, kertoi silmät säteillen siitä, miten osallistui tuhansien muiden naisten kanssa hallituksen TV-aseman rauhanomaiseen valtaukseen. Kolmen viikon aikana TV:ssä kerrottiin taisteluista, joista oli vaiettu vuosia. 85-vuotias isoisoäiti juoksi keskustaan yöllisen väkivallan jälkeen ja antoi poliisien kuulla kunniansa. Myöhemmin hän vei joka yö kahvia barrikadeille, tai valvoi omalla katollaan valmiina antamaan hälytyksen, jos kadulla barrikadilla olevien kimppuun oltiin hyökkäämässä. Parikymppiset opiskelijat kertoivat, miten viime syksynä pystytettiin satoja barrikadeja ympäri kaupunkia puolustuskeinoksi hallituksen kuolemanpartioita vastaan, ja miten barrikadeista tuli myös tiloja, jotka toivat yhteen ihmisiä täysin eri taustoista ja opettivat heidät kohtaamaan toisensa ihmisinä ja toimimaan yhdessä.
Ihmisten voima ja kyky organisoitua pelottivat hallitusta. Meksikon liittovaltion hallitus yritti piilotella Oaxacan konfliktia mahdollisimman pitkään, ja kun se ei enää onnistunut, se vastasi väkivallan ja likaisen sodan keinoin. Tuhansia poliiseja lähetettiin murskaamaan Oaxacan liike ja painamaan se maan alle. Väkivalta ja repressio eivät kuitenkaan pysty pyyhkimään pois ihmisten kokemuksia. Ihmiset astuivat ulos alistetun kansalaisen roolista ja alkoivat itse päättää omasta elämästään, eikä heitä sen jälkeen pysty vaientamaan kuten ennen.
Tämän takia Oaxacan taistelu on inspiroinut ihmisiä ympäri maailman.Ympäri maailmaa ihmiset ovat osoittaneet tukensa Oaxacan liikkeelle ja vaatineet Ulises Ruizin eroa, poliittisten vankien vapauttamista ja repression loppua. Oaxacalaisille tämä tuki on ollut elintärkeää. Sekä he itse että ihmiset muualla näkevät Oaxacan taistelun osana laajempaa taistelua. Vastarinta kulttuurin kaupallistamiselle ja pyrkimykset autonomiaan yhdistävät ihmisiä kaikkialla, ja kaikkialla valtiot vastaavat väkivalloin ihmisten organisoitumiseen. Oaxaca ole taistelussaan yksin, me kaikki olemme Oaxaca.
