tiistaina, maaliskuuta 20, 2007

Oaxacan terveiset Bushille

Muutamia kuvia taidenayttelysta, joka jarjestettiin Oaxacan keskustassa tiistaina 13.3. Bushin vieraillessa Meksikossa. Tapahtuma oli pieni, mutta Macedonio Alcala on Oaxacan vilkkaimpia turistikatuja, joten uteliaita ohikulkijoita oli paljon.
Kadulle tuotujen taideteosten lisaksi seinille ripustettiin suuria valkoisia papereita, joille ihmiset saattoivat kirjoittaa terveisensa George W:lle.

Rauhallisempi meininki kuin monissa muissa Vali- ja Etela-Amerikan kaupungeissa, joissa oli valtavia mellakoita Bushin ironisesti nimetyn "We Care" -kiertueen aikana. Bushin kiertueen lisaksi myos Ungdomshusetin haadosta on kirjoitettu paljon taalla asti, mm. La Jornadassa ja Brasilian Indymediassa.

























sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2007

Naistenpaivan megamarssi - somos mas que voces

8.3. jarjestetylle megamarssille, jota johti APPO:n naisjarjesto COMO, osallistui jarjestajien
mukaan 100.000 ihmista ja poliisin mukaan 8000. Silminnakijana sanoisin etta poliisien
ennemmin kuin jarjestajien pitaisi opetella laskemaan. Oaxacalaisten sitoutumisesta kertoo se,
etta marssit lahtevat aina kaukaa keskustan ulkopuolelta ja kestavat tuntikausia. Helmikuussa
jarjestetylla marssilla myytiin mm. sombreroja matkan varrella helteen varalle. Talla kertaa
reitin varrelle oli keraantynyt myos "porroja" provosoimaan ja heittelemaan muun muassa
appelsiineja. Kahakointia pahempia yhteenottoja ei kuitenkaan tapahtunut. Poliisit -siis ne varsinaiset poliiseiksi
pukeutuneet- pysyttelivat keskustassa varta vasten pystytettyjen piikkilanka-aitojen takana ja eristetylla Zocalolla.

Marssi loppui varjottomalle Plaza de la Danzalle, jonne vain sitkeimmat sissit jaivat paahtavaan
helteeseen kuuntelemaan puheita ja laulua. Paras (ja pelottavin!) ohjelmanumero oli
ehdottomasti ilotulitushevonen, (katso kuva) hieno oli myos paistinpannulla aseistautunut valtava nukke,
joka muistutti COMO:n ensimmaisesta, 1.8. jarjestetysta cacerola-marssista, jonka paatteeksi
vallattiin TV-asema Canal 9.

COMO jarjesti naistenpaivan kunniaksi ohjelmaa koko viikon ajan; kaikille avoimen asamblean, jossa suunniteltiin COMO:n tulevaa toimintaa, seminaareja ja konsertin. Paitsi Canal 9n valtauksen ja Meksiko Cityyn suunnanneen kulkueen, COMO on jarjestanyt monia luovimmista ja parhaimmista APPO:n tapahtumista, muun muassa katuteatteria PFP:lle ja lelukerayksen lapsille. Espanjankielen taitoisten kannattaa ehdottomasti lukea naisten osallistumisesta kertova Voces de Valentia -vihkonen, joka loytyy mm. oaxacalibre.org -etusivulta.