torstaina, marraskuuta 02, 2006

El pueblo unido jamás será vencido!

Siitä huolimatta, että liittovaltion poliisi PFP tänä aamuna lupasi virallisesti kunnioittaa yliopistoalueen autonomiaa, alkoivat sen joukot heti aamupäivällä tunkeutua yliopiston alueelle. Tarkoituksena on mitä ilmeisimmin ollut hajottaa liike pyrkimällä hiljentämään sen radio, joka toimii yliopiston alueella. Helikopterit ovat jatkuvasti pommittaneet kampusta kyynelkaasukranaateilla.

Tunnelma radiossa on ollut erittäin hermostunut. Aivan toisin kuin aikaisempina päivinä, jolloin ihmisiä on kehotettu välttämään konfrontaatiota poliisin kanssa, nyt kaupunkilaisia on kutsuttu puolustamaan yliopistoa ja tuomaan bensaa ja pulloja mukanaan. Tilanne on selvästi kärjistynyt. Kuvernööri Ulises Ruiz Ortizin lisäksi myös luottamus liittovaltion presidentti Vicente Foxiin on lopullisesti mennyt: juuri presidentin lähettämät liittovaltion poliisit ovat käyttäneet silmitöntä väkivaltaa siviiliväestöä kohtaan.

Juuri tällä hetkellä radio raportoi, että kaupunkilaisten ja opiskelijoiden vastarinta on pakottanut poliisin vetäytymään kampukselta. Se julistaa, että Oaxacan kansa on saavuttanut voiton ja näyttänyt voimansa. Presidentti Foxia vaaditaan vetämään kaikki joukkonsa välittömästi pois Oaxacan osavaltiosta. "Meille ei riitä, että poliisi vetäytyy yliopistoalueelta, haluamme että he häipyvät koko Oaxacasta!" Vastarinta jatkuu entistä voimakkampana. "Haluamme näyttää, että järjestäytynyt kansa on voimakkaampi kuin he!" Tunnelma on puolessa tunnissa, tämän voiton ansiosta, muuttunut hermostuneesta riehakkaan voitonriemuiseksi. "Gracias pueblo de Oaxaca!"

Voiton kunniaksi Radio APPOn aalloilla soi juuri nyt El pueblo unido..