torstaina, marraskuuta 02, 2006

Radio hyokkayksen alla

Herasimme iloisina aurinkoiseen paivaan. Meidan oli tarkoitus menna naapurimme kanssa hautausmaalle, mutta han olikin lahtenyt Canal 9:lle, jota vastaan poliisi hyokkaa. Menimme nalissamme aamukahville ulkomaalaisten suosimaan kahvilaan, jossa saa kunnollista kahvia (ei Nescafea), kokojyvaleipaa ja jopa herkullisia soijaburgereita.

Ulkona porrasi turistilauma hellevaatteissaan, ottivat kuvia alttareista, joita ihmiset ovat tehneet kaatuneille tovereille.

Samaan aikaan kadunkulmassa huolestuneen nakoiset paikalliset kuuntelivat radiota, jossa aina niin rauhalliset kuuluttajat alkoivat kuulostaa varsin huolestuneilta. "Toverit, nyt ottakaa viinietikkaa ja vaseliinia mukaan ja tulkaa puolustamaan radiotamme ja autonomiaamme. Vaikka emme olisi katolisia, naina hetkina rukoilemme Jumalaa..." Liittovaltion poliisi siis hyokkaa parhaillaan yliopistolle, jossa radio sijaitsee.

Kaupungilla kiertaa huhu, etta APPO:n johtaja, Flavio Sosa, olisi kadonnut viime yona.

La Jornadassa PRI:n (Ulises Ruizin puolue) johtaja sanoo, etta PRI on valmistautunut lahisotaan APPO:n kanssa, ja etta he pystyvat mobilisoimaan 20 000 tukijaansa kaduille. Pelottavaa, mutta todennakoisesti propagandaa. On hyvin vaikea uskoa, etta PRI saisi kaduille enemman ihmisia kuin APPO.

Olimme kuvitellut, etta tilanne olisi rauhoittumaan pain. Ilmeisesti emme ulkomaalaisina osaa lukea tilannetta kovin hyvin.

Jotain hyvaakin: la lucha contra las cucarachas (taistelu koppakuoriasia vastaan) kodissamme alkaa tuottaa tulosta. Eivathan ne mitaan tee, mutta isoimmat on todella alloja. Niita nakyy nyt vahemman, ja lisaksi alamme olla kovin armottomia niiden kanssa. Saippuavetta ja boorihappoa!
Hamahakkien annettaan asua meilla, silla ne syovat pienia monkijoita, ja ovat kovin harmittomia ja ennen kaikkea hitaita. Eilen meilla oli myos lisko, mutta se oli lahinna sopo.

Taalla on lista ympari maailmaa jarjestetyista demoista.
http://vientos.info/cml/?q=node/5842

1 Comments:

Blogger Laura said...

Huhut Flavio Sosan katoamisesta eivät pitäneet paikkaansa. Asian vahvistavat kuvat, jotka on otettu radioaseman piirityksen purkautumisen jälkeen.

Eräs kuvateksti:

"El líder de la APPO, Flavio Sosa, festeja con algunos compañeros el retiro de la PFP de las inmediaciones de la Universidad de Oaxaca (Foto: Jorge Serratos /EL UNIVERSAL)

6:32 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home